Koiran eroahdistus

Seuraa otsikon mukainen henkisesti rankka avautuminen.

Neljä vuotta sitten aloitin yhden eläintenhoitajakouluistani (olen siis opiskellut useammalla linjalla). Mieheni ja minä olimme juuri muuttaneet ensimmäiseen yhteiseen kotiimme ja olimme puhuneet ottavamme toisen koiran. Ennestään minulla oli siihen aikaan 2-vuotias seropiuros. 

Mietimme kyllä rotuvaihtoehtoja ja katselimme kiinnostuneina myös muutamaa aikuista kodinvaihtajaa, mutta jotenkin päädyimme ottamaan sekarotuisen vahinkopennun. Ilmoitus oli Tori.fi:ssä, tietysti kuvien kera, ja olimme aivan myytyjä. Hintapyyntö 150 euroa, ei paha. Rotukoirat maksaa lähemmäs tonnin, eikä me sillä 'tittelillä' mitään tehty. 
"Vielä muutama pentu vapaana." Kivoja kuvia pörröisistä pennuista, jotka olivat juuri saaneet silmänsä auki; ihmisten sylissä, yhdessä kasassa, yhdessä ja erikseen joka paikassa touhuamassa pitkin kämppää. Välimatkaa meillä oli melkein 600km. Mieheni kävi hakemassa pennun junalla noin puolivälistä, sillä myyjä tuli muutenkin pitkän matkaa vastaan jättääkseen osan pennuista tapaamispaikkakunnan ostajille.

Pentu oli luovutettaessa 7-viikkoinen. Myyjä kertoi miettineensä että pitäisi niitä vielä vähän kauemmin, mutta itse en tätä halunnut. Jos kyseessä olisi kokenut kasvattaja, se olisi vain hyvä asia, koska se varmasti olisi vain hyväksi pennulle kasvaa emän, sisarten ja asiantuntevan kasvattajan tukemana mahdollisimman pitkään. Oma ajatukseni oli että haluan itse nauttia pennun pentuajasta mahdollisimman paljon, eikä joku muu joka antaa pennun sitten pois kun on itse saanut pentuaikaa tarpeeksi, eikä kuitenkaan varhaiskasvatuksen päälle ymmärrä sen enempää. Ja onhan se tärkeä osa pennun ja omistajan suhteen luomisessa. Koira on vielä niin pieni että saa tuhonsa ja vikansa anteeksi koska on niin pieni ja sievä. 

En oikeastaan silloin osannut varmistua kaikesta. En muista oliko pentuja käytetty eläinlääkärin tarkistettavana, muistaakseni kyllä kysyin siitä. Madotukset ainakin kuuluivat olevan kunnossa. Olin tarkka että kirjallinen sopimus myynnistä tehdään, että jokin tosite jää eikä tule viilattua linssiin vaikka verrattain pieni summa onkin. Kurjaa olisi joutua kuitenkin pennusta luopumaan mikäli huono tuuri käy. Nartun omistaja oli kuitenkin mielestäni hyvin sydämellinen ihminen, eikä viitteitä esimerkiksi pentutehtailuun ollut. Sinänsä sellainen on helpottavaa huomata myöhemmin kun on tietoinen kaikesta siitä mitä olisi voinut käydä (pentutehtailu, sairas pentu, väärennetyt paperit 'rotukoiralla', rahallinen huijaus).Olemme kavereita Facebookissa ja hänellä kiinnostaa kuulumisemme. Olemme saaneet kuulla myös koiramme sisaruksista sekä nähdä kuvia millaisiksi komistuksiksi ovat kasvaneet.

Pentu siis saapui meille. Se tuli heti hyvin toimeen vanhan (nuoren) koiramme kanssa. Minulla tosiaan oli juuri koulu alkanut, mutta mieheni oli sillä hetkellä työttömänä ja täten päivät kotona. Kyllä me pentua jätimme yksin, mutta koska naapurit eivät valittaneet koiran huudosta eikä mitään oltu tuhottu, ei tullut mieleenkään ettei kaikki olisi kunnossa.

Vuosi vierähti ja muutimme mieheni kotipaikkakunnalle josta hän oli luokseni muuttanut. Minä tein työharjoittelua ja kävin välillä koululla toisella paikkakunnalla, ja miehenikin pääsi kouluun. Koirat jäivät työpäivän ajaksi keskenään. Jossain välissä tuli naapureilta pari lappua postiluukusta, että aika jatkuvaa on se koirien huuto mikä meiltä lähtee. Ennen kuin tilanteelle mitään ehti isommin tehdä, oli tuho jo tapahtunut. Eteisen väliovi oli järsitty vaihtokuntoon, eteisen (luultavasti asbestilla kiinni oleva) muovimatto oli revitty kahden metrin matkalta irti lattiasta ja keskeltä halki. Ikkunan pielet + sälekaihtimen nuppi sekä lattialista purtu, makuuhuoneen muovimatto revitty myös oven edestä. 

Minä tietysti otin koiran mukaan klinikalle harjoitteluun, ja muutaman viikon se kulki mukana. Joka päivä se huusi ja tärisi takahuoneessa kiinnisidottuna. Ruoka ei maistunut. Itku kurkussa yritin klinikan puolella hoitaa eläimiä ja samalla jutella omistajille, kun korvissa soi takaa kantautuva jatkuva huuto, tietenkin minun päässäni vain korostuneena kun tiesi että se on nimenomaan oma koira. Välillä keskeytin tekemiseni ja kävin sen vieressä istumassa, mutta koira oli niin paniikissa ettei läähätys ja tärinä lakannut vaikka vieressä makasin ja rauhoittelin. Olen itse ollut tuona ajanjaksona niin stressissä, etten muista enää kaikkea selvästi. Muistan kuinka työkaveri kokeili laittaa sitä häkkiin. Eihän se tietenkään kylmiltään auttanut, saattoipa vain aiheuttaa sen, ettei koira viihtyisi nykyisin häkissä ollenkaan. Muistan myös kuinka eläinlääkärit yrittivät komentaa sitä takahuoneessa. Torumista, suihkupullolla vettä naamaan ja sitä rataa. Eihän se auttanut ja minuakin suututti.

Lopulta eräs eläinlääkäri sanoi minulle, että hän ei voi tehdä töitään kun koira stressaa siellä joka päivä. Ymmärsin sen erittäin hyvin, mutta olin niin hermoromahduksen partaalla, että kirjoittaessani opettajalle viestiä harjoittelun keskeyttämisestä purskahdin itkuun takahuoneen koneella. Harjoittelusta tuli huonot arvostelut ja maininta siitä että varmasti koira aiheutti sen etten voinut keskittyä. Tämä harmitti kyllä kovasti, sillä kyseinen eläinklinikka oli ollut aikanaan myös ensimmäinen harjoittelupaikkani, jolloin sain muuten täydellisen arvostelun. Nyt sain jopa kuulla, etten varmasti tulisi valmistumaan ajoissa kun osaamiseni on tässä jamassa eikä kehitystä ole tapahtunut.

Pääsin hetken hermoloman jälkeen viimeiseen harjoitteluun ketjuun, jossa olen nyt töissä keikkalaisena. Koirat oli pakko jättää yksin, ja tein sen virheen että jätin niille samaan tilaan ruoat aamulla lähtiessä. Naapureilta tulikin pian sanomista että koko päivän ovat tapelleet. No mitään jälkiä ei siis kummassakaan näkynyt, mutta silti. Ei fiksu veto. Koska kyseessä on päivystävä ketju, yritin aina saada harjoitteluni iltavuoroiksi. Joskus jopa pyysin saada tulla vieläkin myöhempään kuin normi iltavuoro alkaisi, sillä verukkeella että iltaisin tapahtuu enemmän päivystysactionia mitä halusin nähdä. Oikeastihan tarkoitukseni oli järjestää koirien yksinoloaika mahdollisimman lyhyeksi, mies kun pääsi koulustaan aina viimeistään neljältä. 

Elämä tuolloin oli hyvin stressaavaa, etenkin ne päivät kun jouduin menemään aamuvuoroon, jolloin koirat viettivät kahdeksan tuntia keskenään. Paniikki nousi aina mitä enemmän kello lähestyi kotiinpääsyä. Koskaan ei tiennyt mitä on vastassa, vai onko ovessa koiranmentävä reikä eikä koiria enää ole. Aloimme pitää niitä eri huoneissa jotta ne eivät tappelisi ruoasta ja kongeista yms. Muistan kerran saaneeni mieheltäni viestin, että keittiössä oli ollut ikkuna auki, jääkaappi auki, kaapinovea järsitty ja uuni päällä. Keittiönpöytä myös kynnenjälkiä täynnä. Sen koommin emme tätä eroahdistustapausta keittiöön jättäneet.

Valmistuin kuin valmistuinkin sitten keväällä, ja työnantaja ehdotti jäämistä kesätöihin kun vakituiset klinikkaeläinhoitajat pitävät lomiaan. Sinnittelimme siis vielä kolme kuukautta, minä tietysti yritin buukata niitä iltavuoroja sekä viikonloppuja mahdollisimman paljon. Syksy tuli ja teimme keikkalaissopimuksen eli saan viestiä jos tarvitsevat tuuraajaa, ja minä otan vuorot jos vain suinkin haluan ja pääsen tekemään. Tämä johti siihen etten enää ottanut vuoroja viikolle. Siksi teen edelleen pelkästään viikonloppuvuoroja. Onnekas olen sinänsä, että minua ei haittaa viikonloppujen vietto töissä, rakastan päivystystyötä eläinklinikalla, ja tykkään myös valvoa (yövuorot myös, tämä on kolmivuorotyötä ja olemme ympäri vuorokauden auki!) Lisäksi öistä ja sunnuntaivuoroista (pyhistä) tietenkin tienaa enemmän.

Nyt on takana kaksi vuotta keikkalaisuutta. Välillä on ollut koira mukana töissä, mutta haukkuminen ja stressaaminen stressaa myös minua. Jos teen viikonloppuna kolme yötä, eli pe, la ja su, tarkoittaa se sitä että pääsen lähtemään kotiin maanantaiaamuna. Koska teen nykyisin keikkaa edelleen samassa ketjussa mutta 150km päässä toisella paikkakunnalla, kestää kotimatkani useamman tunnin. Mieheni lähtee töihin puoli kuusi, joten koira on silloin pakosti kotona vähintään neljä tuntia. Joskus se vietiin aamuksi tuttuun paikkaan mieheni siskolle, mutta stressi nousee sielläkin eikä edes syö. 

Nyt meillä on käytössä Clomicalm (koirien rauhoittava eroahdistuksen kouluttamisen tukemiseen tarkoitettu reseptilääke) sekä melatoniini. Clomicalmin teho alkaa vasta pitkällä juoksulla, eli sitä tulee syöttää useampi viikko ennenkuin sen vaikutus on optimaalinen. Tällöin voimme aloittaa yksinoloharjoitukset uudestaan.

Melatoniinia koira saa 3mg yksinjäämistä edeltävää yötä vasten, ja aamulla saman määrän. Melatoniini on tavallaan rauhoittumishormoni, jota elimistö tuottaa itse. Se auttaa nukahtamaan kun aivot sanovat olevan hyvä hetki siihen. Lisänä annettuna vaikutus perustuu siihen, että elimistön ollessa stressitilassa, eli kun koira on kiihtyneessä tilassa tällaisen 'jatkuvan haitan' eli yksinolon takia, elimistö ei luontaisesti voi alkaa rauhoittua. Sen täytyy olla valppaana ja koettaa keksiä poispääsy tukalasta tilanteesta. Melatoniinin esiaste on serotoniini. Normaalitilanteessa kun koiran olisi mielestään aika käydä nukkumaan, tämä hormonin esiaste serotoniini muuttuisi melatoniiniksi. Nyt kun elimistö ei salli nukkumista vaan koettaa päästä pinteestä, serotoniini ei muutukaan melatoniiniksi, 'unihormoniksi', jolloin koira saisi nukuttua levollisesti.
On tutkittu, että eroahdistuneen koiran veressä on kohonnut serotoniinipitoisuus.
Tähän meillä auttaa valmis melatoniini tabletista.

Näin olen melatoniinin annon vaikutusmekanismin ymmärtänyt. Jos joku osaa selittää paremmin, tai löytää korjattavaa, toivon että jätät kommenttia jotta voin oppia. Aiheesta löytyy vielä hyvin vähän tietoa.

 "Toisessa tutkimuksessa eroahdistuskoirilla havaittiin verikokeissa plasman kohonnut dopamiini- ja serotoniinipitoisuus, mutta verihiutaleiden laskenut serotoniinipitoisuus, mikä kertoo siitä, että myös koirilla serotonerginen ja dopaminerginen systeemi liittyvät ahdistukseen ja pelkoon liittyviin käytöshäiriöihin (Riva ym. 2008)."

"Dopamiini vaikuttaa elimistöön piristävästi ja energiaa lisäävästi nostaen sydämen sykettä ja verenpainetta."

Eroahdistus, äänipelko ja pakko-oireet - kirjallisuuskatsaus koirien käytösongelmien taustoista 

Tässä vielä toinen lukemisenarvoinen linkki Heldan aarteisiin:

Koiran eroahdistuksen hoito
 Nyt jos saisin valita, olisin valinnut toisin. Pentu kasvattajalta, joka tietoisesti osallistuu oikeaoppisesti pennun kasvun ja kehityksen tukemiseen, sekä valmistaa sen parhaalla mahdollisella tavalla tulevaan kodinvaihtoon ja elämään. Lisäksi kiinnittäisin tarkemmin huomiota muun muassa pennun käytökseen yksinolon jäljiltä kotiin tultaessa. Seuraavan pennun kohdalla yksinolosta tehdään jokapäiväinen asia ensimmäisestä päivästä lähtien. Niinkuin pitääkin.

"Emän ja pentuajan ravitsemuksella on myös vaikutusta jälkeläisiin. Pennut, joiden emä sai tiineysaikana DHA-rasvahappolisää samoin kuin pennut pentuaikana olivat helpommin koulutettavia kuin verrokit. Hiirillä DHA-lisän on havaittu vähentävän myös stressikäytöksiä "

Ilmeisesti myös ruokinnalla on merkitystä. Kasvattaja joka osaa asiansa, pitää huolen että emä sekä pennut saavat ideaalista ruokaa. En millään muotoa syytä myyjääni pennun eroahdistuksesta. Tarkoitan vain, että joillain valinnoilla voi olla vaikutusta esimerkiksi pennun hermorakenteeseen. Joillain, mitä tietämätön ihminen ei voi tietää.