Mitäs kaikkea meillä on mennyt..
Puhelimen laturinjohto, epilaattorin johto, kosketinsoittimien johto, jouluvalojen johto, seinästä tapetinpalanen... Siinä taisi olla kaikki ellen ihan väärin muista. Luojan kiitos johdot eivät olleet seinässä. Omaa huolimattomuutta. Lisäksi kerran vähän keskusteltiin neidin kanssa onko hän sylissä niin kauan kuin itse haluaa vai niin kauan kuin minä haluan. Taisteluarpia jäi mutta voitin sodan, ja nykyäänhän tuo antaa nostaa itsensä syliin ongelmitta, ja on siinä kiltisti niin kauan kuin tahdon. Pakottamisen lisäksi olen ehdollistanut tytön odottamaan niitä hetkiä. En tiedä miten edellisellä omistajalla tuli syliin, mutta ainakin minun kanssa on hermoja koetellut tämä tytsy.
Ja ihan perus ehdollistamisella sain siitä kiltin sylivauvan: aina syliin ottaessa tarjosin sille erikoisherkkua mitä ei koskaan muuten saa. Aluksi tyttö oli aika jäässä eikä suostunut kannettavana ollessa syömään mitään, joten laskin alas ja annoin herkun sen jälkeen. Ne hotkittiin nopeasti, ja Amie tottuikin nopeasti siihen että sylireissun jälkeen on tulossa herkkua, ja nyt estot ovat hävinneet ja ahne kun on niin vetaisee herkut jo sylissä ollessaan. :) Tietysti siinä vaiheessa kun kani ei vielä ole ymmärtänyt miksi se voi myös nauttia sylissäolosta ja olla rauhallisin mielin, pitää pitää huoli siitä ettei se rimpuilemalla saavuta poispääsyä. Itse olin tarkka myös irtipäästämisessä: myöskään siinä ei saa rimpuilla. Laskin Amien maahan niin että kumarruin lattialle kani sylissä, painaen sen selkää mahaani vasten. Jos se koetti potkia, pystyin pitämään siitä kiinni litistämällä sitä itseäni vasten. Näin ei tarvinut rimpuilla ja pelleillä jalkojen kanssa, vaan kanin jalat pystyivät olemaan lattiaa vasten. Sitten kun rimpuilu loppui, löysäsin otteen ja nousin kanin päältä, jolloin se ei ehtinyt rimpuilla, tai tarvinut edes yrittää.
