Afrikkalainen kääpiöhiiri (Mus minutoides)

Tässäpä aika eksoottinen eläinlaji. Suomesta ei kovin montaa kasvattajaa löydy, ei edes itse hiiriä kovin montaa. Tämä pygmiksikin nimitetty hiiri painaa aikuisena vain noin 3-12 grammaa, joten se ei ole koolla pilattu. Asumuksen tuleekin olla umpiseinäinen ja tiheäsilmäisellä katolla varustettu. Itselläni on akvaario johon viritetty myyräverkkoa ja sille kehikko. Nämä houdinit mahtuvat hyvin pienistä raoista.

 Pygmit pitävät kiipeilystä, kaivamisesta, pesänrakennuksesta ja niiden touhuja on kaiken kaikkiaan aina hauska seurata. Ne pystyvät myös hyppäämään kokoonsa nähden huomattavan korkealle. Ikävä kyllä ne ovat hämäräaktiivisia ja silloin tapahtuu kaikki se action, päivisin niitä harvoin näkee muuten kuin ruokakupilla. Itse bongaan ne aina liikkeellä kutakuinkin 22-06 välisenä aikana. Tämän vuoksi en niitä lapsen lemmikiksi suosittele, eihän niistä yöllä mitään iloa ole. Lisäksi pienuutensa, vikkelyytensä ja arkuutensa takia ne ovat mahdottomia käsitellä, sillä ne lähestulkoon aina juoksevat kättä karkuun, pääsevät pieniinkin rakoihin ja ovat ihan älyttömän nopeita! Tällaisen kombinaation jos yrittää vielä saada kiinni, on lähes varmaa että onnistuu satuttamaan hiirtä. Käsittely ei siis ole helppoa, ja asumuksen siivoamisessakin on hyvä käyttää esimerkiksi wc-paperihylsyä jonka sisään hiiret voi napata ja siirtää väliaikaiseen boksiin odottamaan puhdasta kotia.

Tässä kuva siltä päivältä kun tyttöset saapuivat meille. Eivätpä juurikaan ole kokoa saaneet.

Vaikka kääpiöhiiret ovat kovin pieniä, ne eivät silti arastele syödä eläinkaupasta minisirkkoja tai isojakaan jauhomatoja. Pääruokana niillä käytetään pientä siemenseosta, sillä niiden hampaat eivät kovin kovaan ruokaan pysty. Pienestä pitäen monipuoliseen ruokaan totutettuna ne ovat hyvinkin kaikkiruokaisia. Omani olivat tullessaan melko nirsoja, mutta sinnikkäällä tarjoamisella olen nähnyt niiden maistelevan jo kaikennäköistä. Minä ötökkäkammoisena en tähän kykene, mutta mieheni saa hänkin hiiristä hupia pudotellessaan löytämiään hyönteisiä ruuaksi, muun muassa hyttysiä ja kärpäsiä. Eläinproteiini on tärkeää hiirille! Afrikkalainen kääpiöhiiri voi sortua jopa kannibalismiin mikäli kokee pidempään jatkunutta proteiinivajetta. Kissan kuivaruoka käy tähän hyvin. Kasviperäistä ravintoa on hyvä antaa tarjolle.

Afrikkalaiset kääpiöhiiret ovat lähtöisin Afrikasta - kuten nimestä voi keksiä - ja ne ovat tottuneet elämään suht. niukalla määrällä vettä. Raikasta vettä on toki oltava tarjolla, mutta kaikkein mieluiten ne joisivat lehtien pinnoilta aamukastetta. Vielä joskus minäkin hommaan niille kasvin, jota voin aamuhämärissä sumuttaa. En vain ole vielä hoksannut kasvia joka olisi myrkytön ja kestäisi mahdolliset järsimiset. Rönsylilja?


Muistathan laittaa kääpiöhiiren juomakupin pohjalle jotain mattapintaista, sillä jos hiiri luiskahtaa veteen, se ei pääse ponnistamaan pois liukasta pohjaa vasten ja mahdollisesti hukkuu. Itse käytän n. mantelin kokoisia luonnosta keräämiäni kiviä.




Itse en käytä ollenkaan eläinkaupasta ostettuja virikkeitä ja pesiä, vaan joko kyhäilen itse tai kerään luonnosta.
Mukavaa puuhaa pienelle jyrsijälle on tutkia uusia materiaaleja ja kiipeilymahdollisuuksia. Hiekka (johon voi piilottaa herkkuja kaivettavaksi), jäkälät, isot ja pienet kivet, kuivuneet lehdet, oksat, kananmunankuoret, naava, juurakot, heinätupot, kävyt, kaarnat - kaikki ratsataan tarkkaan ja antavat sekä suojaa vipellellä menemään, että pesänrakennusmateriaalia.

Meillä vaihtuu aika tiheään sisustus. Oma silmä kyllästyy, ja hiiretkin tuntuvat pysyvän aktiivisempina kun saavat kaikkea uutta tutkittavaksi.

Pohjamateriaalina käytän puuhaketta. Moni suosii pygmeille mörttiröpöä/purua koska ovat niin pieniä että voisivat teloa itsensä näin kookkaiden lastujen kanssa niiden alle jäädessään. Itse en tätä ymmärrä. Ne menevät nätisti hyppien niiden päällä, ja kuskaavat hyvinkin isoja palasia pesätarvikkeiksi. Hyvin on myös lastujen sekaan tehty hiiren mentäviä koloja ja tunneleita, joita on vuorailtu kaikenlaisella pehmeällä materiaalilla mitä ovat saaneet haalittua. Näen tämän paljon virikerikkaampana vaihtoehtona kuin puru johon pienetkin jalat uppoavat varmasti kuin hankeen. Puuhakkeen ainoa huono puoli on niiden tummuus - on mahdotonta sanoa silmämääräisesti koska on siivouksen aika.


Nämä kaverit ovat melko lyhytikäisiä, kolme vuotta on jo hyvä saavutus. Se on melko harmillista, sillä näihin kiintyy yllättävän paljon ottaen huomioon ettei kosketuksiin pääse todennäköisesti koskaan. Lämpötilan kanssa on syytä olla tarkkana, ja asumuksen sijoittaminen tuleekin harkita lämpimään, vetämättömään paikkaan, mahdollisesti lisälämmityksen kera, pienet kun ovat kovin herkkiä kylmälle.

Pygmit ovat tähänastisen kokemukseni perusteella maailman helpoimpia lemmikkejä. Ne ovat pieniä, joten ruokaa ei tarvitse lisätä joka päivä kun kuppi on tarpeeksi iso. Ne virtsaavat vain vähän, ja se vähäkin virtsa kiteytyy eikä haise ainakaan ihmisen nenään. Ulostaminen tapahtuu usein niille valituille paikoille. Itse kun en esimerkiksi muovisia materiaaleja käytä, ei ole pelkoa että järsisivät ja söisivät niitä. Hampaat ja leuat kuitenkin ovat niin pienet, etteivät ne ainakaan kovempaan muoviin pysty. Itse en ole huomannut missään jyrsimisjälkiä.

Hiiret viihtyvät porukassa, joten ota aina vähintään kaksi saman sukupuolen edustajaa!

Kasvattaja neuvoo tarkemmin, mutta tiedoksesi: helpoimmalla pääset ottaessasi sukua olevia hiiriä jotka ovat entuudestaan eläneet yhdessä. Nämä pikkukaverit voivat olla haasteellisia tutustuessaan tuntemattomiin.

Pygmieni instatili. Vähän kuollutta nykyään, mutta eipä niiden kommellukset juuri ole muuttuneet. Käväise ihmeessä katsomassa jos olet lajista kiinnostunut!