Kissanpissaongelmaan löytyy apu!

Kissanpissapostauksessa kerroin virtsaamisongelmasta, joka meillä ilmeni uudehkon kissatulokkaan kanssa. Nyt ajattelin kertoa, onko kokeilemistani kikoista ja suihkeista ollut mitään hyötyä. Lue täältä mikä meillä oli lähtötilanne.

Lukuisat kerrat pesin eteisen maton (talomme ainoan), olohuoneen rahin, eteisen nurkan ja olohuoneen seinänvierustan kissanpissasta. Vessalaatikot vaihtuivat tiheään ja pissa tuli jokaisesta yli vaikka mitä viritti. (Kuomullista vessalootaa en koskaan halua, sillä olen varma, että saumakohtaan jää virtsaa jatkuvasti. Todennäköisesti myös luukun kautta voi jotain tulla pihalle kun asento suihkia on vaaka.)

Päätin sitten panostaa ongelmanratkaisuun ja sijoittaa kunnon välineisiin. Aioin hankkia hyvän hiekan, niin hyvän, ettei kissa voi vastustaa siihen pissaamista. Suuntasin Mustiin ja Mirriin jututtamaan myyjää.

Compact Care Babypowder kuulosti myyjän puheiden perusteella meille parhaalta vaihtoehdolta. Hiekka on erittäin hienoa ja tuntuu mukavalta tassujen alla. Lisäksi todella hyvin paakkuuntuvaa. Itse valitsin miedosti tuoksuvan hiekan hajuttoman sijaan.

Siinä hiekkavalinnan tehtyäni silmäni kohdistuivat vessalaatikkoon. Vessalaatikkoon, jonka olin nähnyt pari kuukautta takaperin tuttavani Facebook-päivityksessä. Oli saanut Musti ja Mirri-työntekijänä ilmeisesti ennakkoon kokeiltavaksi tuon laatikon, ja mietin silloin että tuon minäkin hommaan jahka kuulen toimiiko! No nyt se yht'äkkiä pönötti hyllyllä edessäni, ja näky oli niin ihana että päätin ottaa sen mukaan ilman käytännön kokemuksia muilta.  Se on syvä ja tilava laatikko, siinä on helposti irrotettava kansi jossa on isonkin kissan mentävä aukko. Hintaakin laatikolla oli vain rapeat 30 euroa - yli tuplasti enemmän on mennyt rahaa jatkuviin laatikkokokeiluihin ja pesuaineisiin ja hajunpoistajiin!

Ihana MyPet Berty kissanvessa. Laatikosta en  ole toistaiseksi keksinyt muuta huonoa sanottavaa kuin pohjassa nurkissa olevat puolipallon muotoiset kohoamat. joiden tarkoitusta en kyllä tiedä.

                                         

Ja voi pojat. Vessa täytettynä uudella eläinkaupan hiekalla on ollut meillä viikon, eikä pissaa ole kertaakaan löytynyt laatikon ulkopuolelta. Kop kop - tähän mennessä.

Koiran eroahdistus

Seuraa otsikon mukainen henkisesti rankka avautuminen.

Neljä vuotta sitten aloitin yhden eläintenhoitajakouluistani (olen siis opiskellut useammalla linjalla). Mieheni ja minä olimme juuri muuttaneet ensimmäiseen yhteiseen kotiimme ja olimme puhuneet ottavamme toisen koiran. Ennestään minulla oli siihen aikaan 2-vuotias seropiuros. 

Mietimme kyllä rotuvaihtoehtoja ja katselimme kiinnostuneina myös muutamaa aikuista kodinvaihtajaa, mutta jotenkin päädyimme ottamaan sekarotuisen vahinkopennun. Ilmoitus oli Tori.fi:ssä, tietysti kuvien kera, ja olimme aivan myytyjä. Hintapyyntö 150 euroa, ei paha. Rotukoirat maksaa lähemmäs tonnin, eikä me sillä 'tittelillä' mitään tehty. 
"Vielä muutama pentu vapaana." Kivoja kuvia pörröisistä pennuista, jotka olivat juuri saaneet silmänsä auki; ihmisten sylissä, yhdessä kasassa, yhdessä ja erikseen joka paikassa touhuamassa pitkin kämppää. Välimatkaa meillä oli melkein 600km. Mieheni kävi hakemassa pennun junalla noin puolivälistä, sillä myyjä tuli muutenkin pitkän matkaa vastaan jättääkseen osan pennuista tapaamispaikkakunnan ostajille.

Pentu oli luovutettaessa 7-viikkoinen. Myyjä kertoi miettineensä että pitäisi niitä vielä vähän kauemmin, mutta itse en tätä halunnut. Jos kyseessä olisi kokenut kasvattaja, se olisi vain hyvä asia, koska se varmasti olisi vain hyväksi pennulle kasvaa emän, sisarten ja asiantuntevan kasvattajan tukemana mahdollisimman pitkään. Oma ajatukseni oli että haluan itse nauttia pennun pentuajasta mahdollisimman paljon, eikä joku muu joka antaa pennun sitten pois kun on itse saanut pentuaikaa tarpeeksi, eikä kuitenkaan varhaiskasvatuksen päälle ymmärrä sen enempää. Ja onhan se tärkeä osa pennun ja omistajan suhteen luomisessa. Koira on vielä niin pieni että saa tuhonsa ja vikansa anteeksi koska on niin pieni ja sievä. 

En oikeastaan silloin osannut varmistua kaikesta. En muista oliko pentuja käytetty eläinlääkärin tarkistettavana, muistaakseni kyllä kysyin siitä. Madotukset ainakin kuuluivat olevan kunnossa. Olin tarkka että kirjallinen sopimus myynnistä tehdään, että jokin tosite jää eikä tule viilattua linssiin vaikka verrattain pieni summa onkin. Kurjaa olisi joutua kuitenkin pennusta luopumaan mikäli huono tuuri käy. Nartun omistaja oli kuitenkin mielestäni hyvin sydämellinen ihminen, eikä viitteitä esimerkiksi pentutehtailuun ollut. Sinänsä sellainen on helpottavaa huomata myöhemmin kun on tietoinen kaikesta siitä mitä olisi voinut käydä (pentutehtailu, sairas pentu, väärennetyt paperit 'rotukoiralla', rahallinen huijaus).Olemme kavereita Facebookissa ja hänellä kiinnostaa kuulumisemme. Olemme saaneet kuulla myös koiramme sisaruksista sekä nähdä kuvia millaisiksi komistuksiksi ovat kasvaneet.

Pentu siis saapui meille. Se tuli heti hyvin toimeen vanhan (nuoren) koiramme kanssa. Minulla tosiaan oli juuri koulu alkanut, mutta mieheni oli sillä hetkellä työttömänä ja täten päivät kotona. Kyllä me pentua jätimme yksin, mutta koska naapurit eivät valittaneet koiran huudosta eikä mitään oltu tuhottu, ei tullut mieleenkään ettei kaikki olisi kunnossa.

Vuosi vierähti ja muutimme mieheni kotipaikkakunnalle josta hän oli luokseni muuttanut. Minä tein työharjoittelua ja kävin välillä koululla toisella paikkakunnalla, ja miehenikin pääsi kouluun. Koirat jäivät työpäivän ajaksi keskenään. Jossain välissä tuli naapureilta pari lappua postiluukusta, että aika jatkuvaa on se koirien huuto mikä meiltä lähtee. Ennen kuin tilanteelle mitään ehti isommin tehdä, oli tuho jo tapahtunut. Eteisen väliovi oli järsitty vaihtokuntoon, eteisen (luultavasti asbestilla kiinni oleva) muovimatto oli revitty kahden metrin matkalta irti lattiasta ja keskeltä halki. Ikkunan pielet + sälekaihtimen nuppi sekä lattialista purtu, makuuhuoneen muovimatto revitty myös oven edestä. 

Minä tietysti otin koiran mukaan klinikalle harjoitteluun, ja muutaman viikon se kulki mukana. Joka päivä se huusi ja tärisi takahuoneessa kiinnisidottuna. Ruoka ei maistunut. Itku kurkussa yritin klinikan puolella hoitaa eläimiä ja samalla jutella omistajille, kun korvissa soi takaa kantautuva jatkuva huuto, tietenkin minun päässäni vain korostuneena kun tiesi että se on nimenomaan oma koira. Välillä keskeytin tekemiseni ja kävin sen vieressä istumassa, mutta koira oli niin paniikissa ettei läähätys ja tärinä lakannut vaikka vieressä makasin ja rauhoittelin. Olen itse ollut tuona ajanjaksona niin stressissä, etten muista enää kaikkea selvästi. Muistan kuinka työkaveri kokeili laittaa sitä häkkiin. Eihän se tietenkään kylmiltään auttanut, saattoipa vain aiheuttaa sen, ettei koira viihtyisi nykyisin häkissä ollenkaan. Muistan myös kuinka eläinlääkärit yrittivät komentaa sitä takahuoneessa. Torumista, suihkupullolla vettä naamaan ja sitä rataa. Eihän se auttanut ja minuakin suututti.

Lopulta eräs eläinlääkäri sanoi minulle, että hän ei voi tehdä töitään kun koira stressaa siellä joka päivä. Ymmärsin sen erittäin hyvin, mutta olin niin hermoromahduksen partaalla, että kirjoittaessani opettajalle viestiä harjoittelun keskeyttämisestä purskahdin itkuun takahuoneen koneella. Harjoittelusta tuli huonot arvostelut ja maininta siitä että varmasti koira aiheutti sen etten voinut keskittyä. Tämä harmitti kyllä kovasti, sillä kyseinen eläinklinikka oli ollut aikanaan myös ensimmäinen harjoittelupaikkani, jolloin sain muuten täydellisen arvostelun. Nyt sain jopa kuulla, etten varmasti tulisi valmistumaan ajoissa kun osaamiseni on tässä jamassa eikä kehitystä ole tapahtunut.

Pääsin hetken hermoloman jälkeen viimeiseen harjoitteluun ketjuun, jossa olen nyt töissä keikkalaisena. Koirat oli pakko jättää yksin, ja tein sen virheen että jätin niille samaan tilaan ruoat aamulla lähtiessä. Naapureilta tulikin pian sanomista että koko päivän ovat tapelleet. No mitään jälkiä ei siis kummassakaan näkynyt, mutta silti. Ei fiksu veto. Koska kyseessä on päivystävä ketju, yritin aina saada harjoitteluni iltavuoroiksi. Joskus jopa pyysin saada tulla vieläkin myöhempään kuin normi iltavuoro alkaisi, sillä verukkeella että iltaisin tapahtuu enemmän päivystysactionia mitä halusin nähdä. Oikeastihan tarkoitukseni oli järjestää koirien yksinoloaika mahdollisimman lyhyeksi, mies kun pääsi koulustaan aina viimeistään neljältä. 

Elämä tuolloin oli hyvin stressaavaa, etenkin ne päivät kun jouduin menemään aamuvuoroon, jolloin koirat viettivät kahdeksan tuntia keskenään. Paniikki nousi aina mitä enemmän kello lähestyi kotiinpääsyä. Koskaan ei tiennyt mitä on vastassa, vai onko ovessa koiranmentävä reikä eikä koiria enää ole. Aloimme pitää niitä eri huoneissa jotta ne eivät tappelisi ruoasta ja kongeista yms. Muistan kerran saaneeni mieheltäni viestin, että keittiössä oli ollut ikkuna auki, jääkaappi auki, kaapinovea järsitty ja uuni päällä. Keittiönpöytä myös kynnenjälkiä täynnä. Sen koommin emme tätä eroahdistustapausta keittiöön jättäneet.

Valmistuin kuin valmistuinkin sitten keväällä, ja työnantaja ehdotti jäämistä kesätöihin kun vakituiset klinikkaeläinhoitajat pitävät lomiaan. Sinnittelimme siis vielä kolme kuukautta, minä tietysti yritin buukata niitä iltavuoroja sekä viikonloppuja mahdollisimman paljon. Syksy tuli ja teimme keikkalaissopimuksen eli saan viestiä jos tarvitsevat tuuraajaa, ja minä otan vuorot jos vain suinkin haluan ja pääsen tekemään. Tämä johti siihen etten enää ottanut vuoroja viikolle. Siksi teen edelleen pelkästään viikonloppuvuoroja. Onnekas olen sinänsä, että minua ei haittaa viikonloppujen vietto töissä, rakastan päivystystyötä eläinklinikalla, ja tykkään myös valvoa (yövuorot myös, tämä on kolmivuorotyötä ja olemme ympäri vuorokauden auki!) Lisäksi öistä ja sunnuntaivuoroista (pyhistä) tietenkin tienaa enemmän.

Nyt on takana kaksi vuotta keikkalaisuutta. Välillä on ollut koira mukana töissä, mutta haukkuminen ja stressaaminen stressaa myös minua. Jos teen viikonloppuna kolme yötä, eli pe, la ja su, tarkoittaa se sitä että pääsen lähtemään kotiin maanantaiaamuna. Koska teen nykyisin keikkaa edelleen samassa ketjussa mutta 150km päässä toisella paikkakunnalla, kestää kotimatkani useamman tunnin. Mieheni lähtee töihin puoli kuusi, joten koira on silloin pakosti kotona vähintään neljä tuntia. Joskus se vietiin aamuksi tuttuun paikkaan mieheni siskolle, mutta stressi nousee sielläkin eikä edes syö. 

Nyt meillä on käytössä Clomicalm (koirien rauhoittava eroahdistuksen kouluttamisen tukemiseen tarkoitettu reseptilääke) sekä melatoniini. Clomicalmin teho alkaa vasta pitkällä juoksulla, eli sitä tulee syöttää useampi viikko ennenkuin sen vaikutus on optimaalinen. Tällöin voimme aloittaa yksinoloharjoitukset uudestaan.

Melatoniinia koira saa 3mg yksinjäämistä edeltävää yötä vasten, ja aamulla saman määrän. Melatoniini on tavallaan rauhoittumishormoni, jota elimistö tuottaa itse. Se auttaa nukahtamaan kun aivot sanovat olevan hyvä hetki siihen. Lisänä annettuna vaikutus perustuu siihen, että elimistön ollessa stressitilassa, eli kun koira on kiihtyneessä tilassa tällaisen 'jatkuvan haitan' eli yksinolon takia, elimistö ei luontaisesti voi alkaa rauhoittua. Sen täytyy olla valppaana ja koettaa keksiä poispääsy tukalasta tilanteesta. Melatoniinin esiaste on serotoniini. Normaalitilanteessa kun koiran olisi mielestään aika käydä nukkumaan, tämä hormonin esiaste serotoniini muuttuisi melatoniiniksi. Nyt kun elimistö ei salli nukkumista vaan koettaa päästä pinteestä, serotoniini ei muutukaan melatoniiniksi, 'unihormoniksi', jolloin koira saisi nukuttua levollisesti.
On tutkittu, että eroahdistuneen koiran veressä on kohonnut serotoniinipitoisuus.
Tähän meillä auttaa valmis melatoniini tabletista.

Näin olen melatoniinin annon vaikutusmekanismin ymmärtänyt. Jos joku osaa selittää paremmin, tai löytää korjattavaa, toivon että jätät kommenttia jotta voin oppia. Aiheesta löytyy vielä hyvin vähän tietoa.

 "Toisessa tutkimuksessa eroahdistuskoirilla havaittiin verikokeissa plasman kohonnut dopamiini- ja serotoniinipitoisuus, mutta verihiutaleiden laskenut serotoniinipitoisuus, mikä kertoo siitä, että myös koirilla serotonerginen ja dopaminerginen systeemi liittyvät ahdistukseen ja pelkoon liittyviin käytöshäiriöihin (Riva ym. 2008)."

"Dopamiini vaikuttaa elimistöön piristävästi ja energiaa lisäävästi nostaen sydämen sykettä ja verenpainetta."

Eroahdistus, äänipelko ja pakko-oireet - kirjallisuuskatsaus koirien käytösongelmien taustoista 

Tässä vielä toinen lukemisenarvoinen linkki Heldan aarteisiin:

Koiran eroahdistuksen hoito
 Nyt jos saisin valita, olisin valinnut toisin. Pentu kasvattajalta, joka tietoisesti osallistuu oikeaoppisesti pennun kasvun ja kehityksen tukemiseen, sekä valmistaa sen parhaalla mahdollisella tavalla tulevaan kodinvaihtoon ja elämään. Lisäksi kiinnittäisin tarkemmin huomiota muun muassa pennun käytökseen yksinolon jäljiltä kotiin tultaessa. Seuraavan pennun kohdalla yksinolosta tehdään jokapäiväinen asia ensimmäisestä päivästä lähtien. Niinkuin pitääkin.

"Emän ja pentuajan ravitsemuksella on myös vaikutusta jälkeläisiin. Pennut, joiden emä sai tiineysaikana DHA-rasvahappolisää samoin kuin pennut pentuaikana olivat helpommin koulutettavia kuin verrokit. Hiirillä DHA-lisän on havaittu vähentävän myös stressikäytöksiä "

Ilmeisesti myös ruokinnalla on merkitystä. Kasvattaja joka osaa asiansa, pitää huolen että emä sekä pennut saavat ideaalista ruokaa. En millään muotoa syytä myyjääni pennun eroahdistuksesta. Tarkoitan vain, että joillain valinnoilla voi olla vaikutusta esimerkiksi pennun hermorakenteeseen. Joillain, mitä tietämätön ihminen ei voi tietää.

Totaaliturhautuminen kissanpissaan

Noahan on sinänsä meillä aika uusi kissa, vasta kolmisen kuukautta asustellut meillä, mutta aika on mennyt pojan kanssa äkkiä.
Noa on bengali, nelivuotiaana meille tullut leikattu kolli, joka vaihtoi kotia itsestään riippumattomista syistä. Herra on kyllä hurmaava tapaus ja hyvin helppo kissa, ja hyvin tuntuu hänkin kotiutuneen meille.  Mitä nyt eräs pikku juttu pitää omistajat kiireisenä.

Noalla oli meillä ensimmäisenä vessalaatikkona matalareunainen (10cm?) laatikko, perus savipohjaisella paakkuuntuvalla hiekalla. Siitä tuli välillä pissat yli laidan, ja jätöksien peittelypuuhien takia hiekkaa lensi paljon ympäristöön. Ennen kuin edes tajusin lootan olevan ongelma minulle, ehdin hajottaa sen vahingossa putsatessani sitä pihalla - löin lapiolla juuttunutta hiekkapalleroa sen verran lujaa että meni pohjasta läpi. Piti hankkia uusi laatikko. Hankin myös paremman lapion.

Halusin seuraavan hiekkalaatikon olevan iso, onhan Noa kuitenkin kuusikiloinen. Ostimme about 40-litraisen elintarvikelaatikon. Hetken se toimi, sillä laidat olivat aika korkeat. Parin päivän päästä oli tullut ensimmäiset pissat yli - kahvarei'istä.. Joiden matalin kohta olikin siis vain 15cm korkeudella, enkä tätä ollut älynnyt huomioida.Tämäkin laatikko sai lähteä.

Noalla on välillä tapana virtsata ei-niin-kyykyssä, joskus lähes kokonaan seisaaltaan jolloin virtsasuihku tulee aivan vaakasuorassa. Ja tämähän sotkee. Tämä ei ole jatkuvaa. Mitä olen seurannut, suorin jaloin pissaaminen tapahtuu yleensä silloin kun herra on jo aloittanut oikeassa kyykkyasennossa, mutta noussut kummastelemaan esimerkiksi koirien möykkää.

Umpinainen vessaloota kävi mielessä ja olin jo hipelöinyt sitä kaupassa, mutta järki päässäni sanoi sen olevan ensinnäkin liian pieni, liian vaivalloinen puhdistaa ja alaosan ja katon reuna keräisi varmasti seinille roiskuvat pissat väliinsä haisemaan. En siis halunnut valmista katollista vessaa. Ne oli rumiakin. Ja muutenkin haluaisin mieluummin vaikuttaa siihen virtsausasentoon enkä ongelman estoon.

Ostimme uuden vessalaatikon, kirkkaan muovisen säilytyslaatikon ~60-litraisen (jossa ei ollut kantoreikiä)! Välillä pissat tuli yli laidan. En enää jaksanut miettiä minkälaisen kupin sille laatikoksi hommaan, joten kävelin siivouskomerolle, otin ison jätesäkin ja vedin vessalaatikon sen sisään. Teippasin suun umpeen, ja leikkasin säkkiin kissanmentävän reiän. Eksoottinen virityshän se on, mutta nyt jos pissiä tulee yli, se ainakin jää jätesäkin sisään eikä lillu lattialla tai huonekalujen jaloissa ja on helppo siivota vaihtamalla säkki ja huuhtomalla laatikko. Meillä siis vessalaatikko on sijoitettuna avonaiseen senkin alahyllyyn. Ei se musta jätesäkki mustassa hyllyssä niin paljoa huomiota herätäkään. Ja ihan on ollut helppo siivotakin.

Miehen siskontyttö tuli yökylään. Lähtöä tehdessään huomattiin, että reppu joka oli lojunut eteisen lattialla, haisee kissanpissalta pohjasta. Eteinen siivottiin ja suihkutettiin entsyymipohjaista hajunsyöjää.

Parin päivän aikana vastapestyille eteisen matoille alkoi ilmestyä märkiä länttejä. (Tässä vaiheessa tuon varmuuden vuoksi ilmi että olen varmistanut sen, että Noalla on vaivaton kulku vessalaatikkoon ja siellä myös päivittäin on pissat siivottavana.) Matot saivat käsittelyt, ja aina niitä pieniä läikkiä vain ilmestyi. Mieheni kengät kastuivat pohjasta. Useita kertoja. Mies työskentelee maarakennusalalla, joten koetin järkeillä että ehkä hänen työkengissä tulee niin paljon vieraita hajuja ulkoa, että ne on turvallisinta merkata.

Vessaan hommattiin toinen hiekkalaatikko, kirkas korkeareunainen säilytyslaatikko silikonihiekalla. Sekin on kovassa käytössä, eikä siitä ole tullut pissoja kertaakaan yli (minä kun ajattelin että märkätiloissa saa tullakin, niin ei ole sitten kuin suihkulla huljuttaa viemäriin. No nyt ei sitten tule.)

Myös minun kengät lilluivat eräs aamu. Löin ne pesukoneeseen. Sain kengät takaisin neljässä osassa. Ostin uudet kengät ja säilön niitä tästä viisastuneena kaapissa. Eteisen lattia on muutenkin raivattu ylimääräisestä tavarasta. Enää ei ole niin paljon pissoja tullut.


 Olohuoneessa pöhöttää Feliway-haihdutin. Sen asentamisen jälkeiset päivät olivat hyvin vähäpissaisia. Kerran on ollut yllätys lattialla lojuneilla housuillani, kerran lattialla lojuneella päiväpeitolla, molemmat sattuneet makuuhuoneessa.

Olohuoneen rahi on sellainen jonka päälle pissit aina vain ilmestyy, vaikka sen raahaan kuumaan suihkuun pesuun ja sen jälkeen pissanestoaineet. Rahi on aivan feliwayn vieressä. Rahi on toisen koirani lempipaikka, sitä ei voi hävittää. Nyt kun rahi on ollut 'karanteenissa' makuuhuoneessa pestynä pystyasennossa, siihen ei ole tullut yhtään mitään.

Ostin myös suihkeena Feliwayta, suhuutin rahin täyteen ja siirsin sen olohuoneessa kauas siitä kohdasta missä pissoja siihen aina ilmestyi. Kuivaa on ollut... Toistaiseksi ainakin.

https://www.mustijamirri.fi/simple-solution-extreme-stain-and-odour-remover-c74323

Tätähän meillä on nyt pullollinen mennyt, enkä vieläkään osaa sanoa toimiiko se. Voi olla että paikat ovat vaihtuneet? Joka tapauksessa jaksan uskoa aineen tehoon, ja haen sitä kyllä vielä tarvittaessa lisää.

Afrikkalainen kääpiöhiiri (Mus minutoides)

Tässäpä aika eksoottinen eläinlaji. Suomesta ei kovin montaa kasvattajaa löydy, ei edes itse hiiriä kovin montaa. Tämä pygmiksikin nimitetty hiiri painaa aikuisena vain noin 3-12 grammaa, joten se ei ole koolla pilattu. Asumuksen tuleekin olla umpiseinäinen ja tiheäsilmäisellä katolla varustettu. Itselläni on akvaario johon viritetty myyräverkkoa ja sille kehikko. Nämä houdinit mahtuvat hyvin pienistä raoista.

 Pygmit pitävät kiipeilystä, kaivamisesta, pesänrakennuksesta ja niiden touhuja on kaiken kaikkiaan aina hauska seurata. Ne pystyvät myös hyppäämään kokoonsa nähden huomattavan korkealle. Ikävä kyllä ne ovat hämäräaktiivisia ja silloin tapahtuu kaikki se action, päivisin niitä harvoin näkee muuten kuin ruokakupilla. Itse bongaan ne aina liikkeellä kutakuinkin 22-06 välisenä aikana. Tämän vuoksi en niitä lapsen lemmikiksi suosittele, eihän niistä yöllä mitään iloa ole. Lisäksi pienuutensa, vikkelyytensä ja arkuutensa takia ne ovat mahdottomia käsitellä, sillä ne lähestulkoon aina juoksevat kättä karkuun, pääsevät pieniinkin rakoihin ja ovat ihan älyttömän nopeita! Tällaisen kombinaation jos yrittää vielä saada kiinni, on lähes varmaa että onnistuu satuttamaan hiirtä. Käsittely ei siis ole helppoa, ja asumuksen siivoamisessakin on hyvä käyttää esimerkiksi wc-paperihylsyä jonka sisään hiiret voi napata ja siirtää väliaikaiseen boksiin odottamaan puhdasta kotia.

Tässä kuva siltä päivältä kun tyttöset saapuivat meille. Eivätpä juurikaan ole kokoa saaneet.

Vaikka kääpiöhiiret ovat kovin pieniä, ne eivät silti arastele syödä eläinkaupasta minisirkkoja tai isojakaan jauhomatoja. Pääruokana niillä käytetään pientä siemenseosta, sillä niiden hampaat eivät kovin kovaan ruokaan pysty. Pienestä pitäen monipuoliseen ruokaan totutettuna ne ovat hyvinkin kaikkiruokaisia. Omani olivat tullessaan melko nirsoja, mutta sinnikkäällä tarjoamisella olen nähnyt niiden maistelevan jo kaikennäköistä. Minä ötökkäkammoisena en tähän kykene, mutta mieheni saa hänkin hiiristä hupia pudotellessaan löytämiään hyönteisiä ruuaksi, muun muassa hyttysiä ja kärpäsiä. Eläinproteiini on tärkeää hiirille! Afrikkalainen kääpiöhiiri voi sortua jopa kannibalismiin mikäli kokee pidempään jatkunutta proteiinivajetta. Kissan kuivaruoka käy tähän hyvin. Kasviperäistä ravintoa on hyvä antaa tarjolle.

Afrikkalaiset kääpiöhiiret ovat lähtöisin Afrikasta - kuten nimestä voi keksiä - ja ne ovat tottuneet elämään suht. niukalla määrällä vettä. Raikasta vettä on toki oltava tarjolla, mutta kaikkein mieluiten ne joisivat lehtien pinnoilta aamukastetta. Vielä joskus minäkin hommaan niille kasvin, jota voin aamuhämärissä sumuttaa. En vain ole vielä hoksannut kasvia joka olisi myrkytön ja kestäisi mahdolliset järsimiset. Rönsylilja?


Muistathan laittaa kääpiöhiiren juomakupin pohjalle jotain mattapintaista, sillä jos hiiri luiskahtaa veteen, se ei pääse ponnistamaan pois liukasta pohjaa vasten ja mahdollisesti hukkuu. Itse käytän n. mantelin kokoisia luonnosta keräämiäni kiviä.




Itse en käytä ollenkaan eläinkaupasta ostettuja virikkeitä ja pesiä, vaan joko kyhäilen itse tai kerään luonnosta.
Mukavaa puuhaa pienelle jyrsijälle on tutkia uusia materiaaleja ja kiipeilymahdollisuuksia. Hiekka (johon voi piilottaa herkkuja kaivettavaksi), jäkälät, isot ja pienet kivet, kuivuneet lehdet, oksat, kananmunankuoret, naava, juurakot, heinätupot, kävyt, kaarnat - kaikki ratsataan tarkkaan ja antavat sekä suojaa vipellellä menemään, että pesänrakennusmateriaalia.

Meillä vaihtuu aika tiheään sisustus. Oma silmä kyllästyy, ja hiiretkin tuntuvat pysyvän aktiivisempina kun saavat kaikkea uutta tutkittavaksi.

Pohjamateriaalina käytän puuhaketta. Moni suosii pygmeille mörttiröpöä/purua koska ovat niin pieniä että voisivat teloa itsensä näin kookkaiden lastujen kanssa niiden alle jäädessään. Itse en tätä ymmärrä. Ne menevät nätisti hyppien niiden päällä, ja kuskaavat hyvinkin isoja palasia pesätarvikkeiksi. Hyvin on myös lastujen sekaan tehty hiiren mentäviä koloja ja tunneleita, joita on vuorailtu kaikenlaisella pehmeällä materiaalilla mitä ovat saaneet haalittua. Näen tämän paljon virikerikkaampana vaihtoehtona kuin puru johon pienetkin jalat uppoavat varmasti kuin hankeen. Puuhakkeen ainoa huono puoli on niiden tummuus - on mahdotonta sanoa silmämääräisesti koska on siivouksen aika.


Nämä kaverit ovat melko lyhytikäisiä, kolme vuotta on jo hyvä saavutus. Se on melko harmillista, sillä näihin kiintyy yllättävän paljon ottaen huomioon ettei kosketuksiin pääse todennäköisesti koskaan. Lämpötilan kanssa on syytä olla tarkkana, ja asumuksen sijoittaminen tuleekin harkita lämpimään, vetämättömään paikkaan, mahdollisesti lisälämmityksen kera, pienet kun ovat kovin herkkiä kylmälle.

Pygmit ovat tähänastisen kokemukseni perusteella maailman helpoimpia lemmikkejä. Ne ovat pieniä, joten ruokaa ei tarvitse lisätä joka päivä kun kuppi on tarpeeksi iso. Ne virtsaavat vain vähän, ja se vähäkin virtsa kiteytyy eikä haise ainakaan ihmisen nenään. Ulostaminen tapahtuu usein niille valituille paikoille. Itse kun en esimerkiksi muovisia materiaaleja käytä, ei ole pelkoa että järsisivät ja söisivät niitä. Hampaat ja leuat kuitenkin ovat niin pienet, etteivät ne ainakaan kovempaan muoviin pysty. Itse en ole huomannut missään jyrsimisjälkiä.

Hiiret viihtyvät porukassa, joten ota aina vähintään kaksi saman sukupuolen edustajaa!

Kasvattaja neuvoo tarkemmin, mutta tiedoksesi: helpoimmalla pääset ottaessasi sukua olevia hiiriä jotka ovat entuudestaan eläneet yhdessä. Nämä pikkukaverit voivat olla haasteellisia tutustuessaan tuntemattomiin.

Pygmieni instatili. Vähän kuollutta nykyään, mutta eipä niiden kommellukset juuri ole muuttuneet. Käväise ihmeessä katsomassa jos olet lajista kiinnostunut!

Kaksi vuotta kanin kanssa - mitä olen oppinut?

Niin vierähti kaksi vuotta ensimmäisen oman kanini hankinnasta.

Toisessa blogitekstissäni ikinä esittelin vehkeitä jotka on kanille varattu, ja katsotaan nyt oliko suunnitelmissani järkeä. Aina kun ei ole. Tässä linkki kanisuunnitelmiin.
  Koiran xxl-kokoinen häkki on edelleen käytössä. Se on osoittautunut erittäin mukavaksi sekä kanille että siivoojalle. Se on tukeva, siistinnäköinen, helposti puhdistettava, turvallinen, ilmanvaihdoltaan erinomainen, ja sen päälle kun laittaa lankkua tai levyä, saa tason tavaroille sekä sopivasti suojaa kanille ja häkkikin mätsää sisustukseen paremmin. Kokokin on mielestäni sopiva siihen nähden mitä kani siellä nyt yleensä viettää (olikohan suunnilleen 78x86x120cm). Sinne mahtuu vessalaatikko, tilava puinen pesä ja tilaa jää makoilla koko pituudelta sekä hyppiä niin pituus- kuin korkeussuunnassa. Tokihan tuo olisi aivan liian pieni jos kani viettäisi jatkuvasti aikaansa häkissä, mitä en yhdellekään kanille toivo.

Ikean värikäs matto on pohjamateriaalina edelleen. Sellainen perus halpa matalanukkainen. Leikkasin sen puoliksi ja puolikkaat olivat juuri sopivat yksi kerrallaan peittämään pohjalevyn, ja on kyllä kätevä vuorotella kun toinen likaantuu. Helppo puhdistaa, eivätkä kanin kynnet eivät jää maton kuituihin kiinni. Väri- ja kuviovaihtoehdotkin rajattomat!

Juomapullo on vaihtunut ajat sitten juomakuppiin. En suosittele juomapulloja kyllä enää ollenkaan, niin monesti olen muiltakin kuullut ettei sieltä oikein tule kunnolla. Jotkut ovat heitelleet ilmoille ajatusta pullon johtavan mahdollisesti purentavikoihin/hammaspiikkeihin? Juomakuppi on kanille luonnollisempi tapa juoda. Itsestäni tuntuu, että kani saa nopeammin juotua janonsa pois kupista. Lisäksi se on helpompi pitää puhtaana, ainakin omasta mielestäni. Keraaminen kuppi on painava, joten sitä ei helpolla kaadetakaan. Amiehan tosin käy välillä eteisessä koirien ja kissan yhteisellä kupilla. Vaihtona myös kaikki muut juovat silloin tällöin kaninhäkistä.

Puupelletti on edelleen käytössä vessan kuivikkeena. En ikinä voisi kuvitella käyttäväni puruja tai muuta, ne pölisevät ja sotkevat ympäristön ja haisevat ja ovat hetkessä ihan likaiset. Pelletti ei pöllyä, leviä jaloissa ja sitoo hyvin kosteuden. Papanat eivät laatikossa haittaa. Pellettien vaihtoväli on ollut 2-3 päivää, mutta nyt kun rakensimme oikean pellettivessan välipohjalla (eivätkä ne vain enää lillu vadin pohjalla sellaisenaan) on väli pidentynyt vielä lisää parilla päivällä, mikä on ihanaa. Eikä edes haise.  Idea on siis se, että laitetaan kaksi vessa-astiaa päällekkäin (näiden väliin tulee jäädä ainakin 5cm tyhjää tilaa), ja välipohjaan tehdään pieniä reikiä jotta pissa pääsee astioiden väliin. Alempaan astiaan laitetaan pellettiä imemään kaikki se pissa joka rei'istä sinne pääsee. Itse laitan ylempääkin osaan (eli missä kani sijaitsee kun se vessassaan on) hieman pellettiä. Puhdistan vessalootan niin, että kippaan ensiksi ylemmästä osasta papanat ja vähät määrät pellettiä roskapussiin. Sen jälkeen kippaan alemman lootan paljot pissaiset pelletit pussiin, ja marssin vessaan huuhtomaan ne pöntön päällä käsisuihkulla puhtaaksi. Tämän jälkeen kuivaan ne kanin tälle varatulla vanhalla pyyhkeellä, ja sitten vain uudet pelletit kerroksiin.

Pissiongelmaa sänkyyn
Amien häkkihän on sijoitettu meillä makuuhuoneeseen, ja koska koirat saavat tulla sänkyyn, oli loogista että kanikin saa. Pitkään se osasikin olla kaneiksi siinä. Temppuja tehtiin ja herkuteltiin sängyssä, ja tapasi (ja tapaa edelleen) nukkua joko ihmisten tai koirien kanssa päiväunia. Oli myös aika jolloin Amie oli irti yötä päivää ja nukkui meidän kanssa.
Joku aika sitten Amie alkoi kuitenkin pissailemaan sänkyyn. Pissiongelmaa ei ole muualle ollut. Ensin tuntui että se tekee niin jos vessalaatikko näyttää olevan vaihdon tarpeessa. Ehkä se ei siinä tilanteessa sotkuiltaan kelvannut? Eikä kani edes käynyt sängyssä vain tarpeitaan tekemässä, vaan se nimenomaan saattoi ensin syödä herkkua siinä tai nukkua. Sitten herättyään pomppi vähän aikaa ja teki pissat. Papanat eivät niinkään koskaan haitanneet, sillä ajattelin sen osalta koulutuksen olevan mahdotonta ja koirat putsasivat kuitupommit aina hyvin nopeasti. Kanihan siis tykkää tehdä tarpeet aina imevään materiaaliin siistinä eläimenä.
Hetkeksi ongelma paranikin kun vessalaatikkoa pidettiin aina sängyssä. Kyllä. Miettikää, 120cm leveä sänky, jossa nukkuu kaksi ihmistä, satunnaisesti kaksi koiraa ja kani. Vessalaatikko (about 30x30) oli minun jaloissani ja monestihan mieheni unissaan potkaisikin sen nurin lattialle.
Lopulta virittelin laatikolle 'telineen' joka oli lattialla sängyn korkeudella. Pidimme sitä yötä päivää ihan sängyssä kiinni ja ongelmat katosivat. Jossain vaiheessa (olisikohan ollut kun kani herätti mieheni toistuvasti hyppimällä pään päällä ja raapimalla siinä sivussa) Amie alettiin pitämään yöt häkissä. Vessateline hävisi johonkin, ja sen jälkeen ei enää ole tullut nostettua vessaa sängyn lähettyville. Nyt kun mietin, sehän voisi ratkaista tämän ongelman. Jo jonkin aikaa olemme käyttäneet suihkuverhoa sängyn päällä mutta siihenkin kyllä pissiä tulee.
Onpa muutaman kerran käynyt niinkin, että kani on näyttänyt pyrkivän sängystä käsin laatikolle josta herkkuja saa. Kun mieheni sitten on pukannut kania kauemmas tieltään, on pupu kääntynyt selin, peruuttanut pari askelta miestäni kohti ja KUSAISSUT sängylle ihan iholle! Jos joku osaa tämän minulle selittää inhimillistämättä ja kanin käytöstä oikeasti tuntien, ole kiltti ja kerro mitä tapahtui!

Blogin aihealue laajenee, lyhyt ote eläintaustastani

Yövuoron hiljaisuudessa ja tylsyydessä päähän pulpahti ajatus laajakirjoisen blogin pitämisestä, tietysti eläinaiheisiin rajautuen. Asiasta tulee niin paljon ajatuksia, ideoita ja terveisiä, että voisihan se toimia.
Ensin aloin luoda uutta blogia, mutta muistin että onhan minulla tämä vanha, jonka olen pari vuotta sitten kanin hommatessani sille tehnyt. Tarkoitus oli pitää kirjaa elämästä kanin kanssa, mitä odotin ja mitä sitten kuitenkin tuleman piti. Valitettavasti luonani asuu (omasta) mielestäni muitakin kiinnostavia eläimiä, joten blogin rajaus pelkästään kanin käyttöön lähinnä ärsytti. Niinpä se lopulta jäi ihan lähtöviivalle ennen kuin ehti alkaakaan.

Eläintaustaani

Tällä hetkellä kotona pyörii siis kaksi sekarotuista koiraa, kani (rodultaan venäläinen), bengalinkissa sekä kaksi afrikkalaista kääpiöhiirtä. Nyt tuntuu siltä että kiintiö on täynnä. En tiedä onko se opittu tapa vai mikä, että niitä elukoita pitää haalia tupa täyteen. Aina olen kuullut asuvani eläintarhassa, mikä taitaa olla aika tuttua monelle myötäeläjälle. Lapsuudessa meillä oli koiraa, kissaa, kani, undulaatteja sekä seeprapeippoja ja kaloja. Kaikki ei tietenkään yhtäaikaa, mutta aika hyvin limittäin. Eläinlaji ei juurikaan pysynyt samana koiraa ja undulaattia lukuunottamatta. Ehkä tästä on jäänyt itsellekin tietynlainen eläinlajien kokeilunhalu. On minulla ollut akaattikotiloa ja rottaa myös, mutta undut ja koirat ovat näistä eniten kiehtoneet.

Lisäksi ammatin ja opiskelujen puolesta olen pitänyt järkevänä ajatuksena, että kerran haluan elää eläinten keskellä, voin kokeilunhaluisena yhtä hyvin tutustua uusiin lajeihin sillä marginaalilla mitkä minulle soveltuvat. Asiakkaita on huomattavasti helpompaa neuvoa kun on omakohtaista kokemusta eikä vain kirjatietoa ja muilta kuultuja viisauksia. Fretti esimerkkinä olisi hyvin mielenkiintoinen eläin, mutta sellaista en varmaankaan tule koskaan laittamaan. Nyt se ei vain tunnu omalta, ja on se eläimenä aivan eri sfääreissä hoitaa ja ylläpitää kuin vaikka rotta. Esimerkiksi jos minulla ei koskaan olisi ollut koiraa, sellaisen miettimistä harkitsisin paljon kauemmin kuin tässä tilanteessa, kun niitä on ollut koko elämän.
En sano että mitään eläintä voi noin vain laittaa, kyllä aina täytyy miettiä myös onko elämässä oikeasti sijaa juuri nyt sekä tulevaisuudessa, mutta tärkeä on huomioida lajiominaisuudet (tietyissä lajeissa vielä eri rodut) joihin on toden totta syytä tutustua huolella uutta lajia valitessa. Toiset vain ovat lemmikkeinä vaativampia, ja parhaimmillaan elävät toistakymmentä vuotta.

Ammatiltani olen klinikkaeläinhoitaja. Olen myös opiskellut eläinhoitolanpidon sekä eläinkaupan osaamisalaa sen verran, että kyllä niistä varmasti jo tutkinnon saisi kun vähän vielä kertaisi.

Työskentelen päivystävällä eläinklinikalla lähinnä viikonloppuisin. Työhöni kuuluu (klinikan ylläpidollisten hommien lisäksi) lähes pelkästään päivystyspotilaita. Pidän työstäni, ja voin joskus kertoa sen sisällöstä vähän tarkemmin.

Toinen lääkärireissu

Mietin pitkään lähdenkö viemään Amien uudelleen lääkäriin posken patin takia, josta kirjoitin aiemmin. Ajattelin että metallipiikki on voinut tehdä jotain kudosvauriota poskeen ja ehkä siinä on vain joku tulehdus ja meneehän sillä antibiootti että kyllä se lähtee pois. No, tuota pitkää rupea ei enää muodostunut eikä mätää tullut, haava meni oikeastaan umpeen, mutta patti tuntui siirtyneen syvemmälle ja oli kovempi ja isompi kuin aikaisemmin. 'Ensiavuksi' liuotin veriruven paiseen päältä ja imin ne vähät mädät mitä sain, ruiskulla. Neiti antaa niin hienosti hoitaa! Totesin että on pakko saada aika, oli se pasteurella tai ei, ettei mahdollisesti leviä hammasjuuriin tai leukaluuhun.

Saatiin aika tälle aamulle puoli kymmeneksi, rauhoitettiin saman tien ja Amie lähti lääkärin matkaan. Puoli tuntia kului, jonka jälkeen lääkäri kertoi mikä siellä suussa oli tilanne. Kieli ja suu muutenkin oli parantunut viime käynnistä tosi hyvin. Paise ei ollut hampaassa eikä leuassa vaan poskessa vain, luultavasti se on mekaanisesti sen metallipiikin aiheuttama eikä stressiperäinen pasteurella. Eikä se ollut edes puhjennut suuhun päin.Toisella puolella oli vähän hammaspiikkiä jotka napsastiin taas pois. Haava puhkaistiin, tyhjennettiin ja puhdistettiin. Halusin ensin että viljeltäisiin näyte, mutta ilmeisesti Pasteurella-epäilyt menevät Saksaan asti eikä hinnoistakaan ollut täyttä varmuutta, päätimme katsoa tehoaako Amiella nyt päällä oleva Baytril. Hoito on jokatapauksessa sama oli se Pasteurella tai ei. Jos ei tepsi, sitten on vuorossa leikkaus. Joidenkin mielestä se on silkkaa typeryyttä lähteä operoimaan kania, mutta itse olen siitä huolen luvannut pitää. Ja onneksi koirat ovat tulleet halvoiksi lääkärin suhteen *koputtaa puuta*. Amie kompensoikoon, ja tuotahan ei pikkupöpöt kaada.

Nyt toivutaan anestesiahuuruista kovaa vauhtia. Kurkkua syödään minkä ehtii, ja oli kuulemma heti herättyään alkanut boksissa möykätä pyyhkeen kanssa sisustaessa. Viimeksi ei meinannut rauhoitus edes tehota kunnolla, ja suonensisäisen nukutusaineenkin saatuaan jaksoi vängätä suunavaajia pois. Veikkaan että se johtuu hyvästä yleiskunnosta, onhan Amie kisannut =) On se sissi <3.